Home » News » Venäjän jälkeen

Venäjän jälkeen


The Finnish-Russian Civic Forum (FINROSFORUM) promotes cooperation between the peoples of Finland and Russia by supporting civic initiatives for democracy, human rights, and free speech.

Archives

Pelastaako regionalismi Venäjän federaation?

Venäläinen Liberaali missio -säätiö järjesti kuluvan vuoden kesäkuussa moskovalaisessa Taloustieteen korkeakoulussa konferenssin, jossa kysyttiin, minkälaisen federaation Venäjä tarvitsee. Konferenssin osanottajat edustivat Venäjän regionalistista liikettä, joka valtakysymyksen sijaan kyseenalaistaa koko vallitsevan imperialistisen valtiojärjestelmän oikeutuksen. Sen sijaan, että painiskella sen kysymyksen parissa, kuka maata johtaa Vladimir Putinin jälkeen, regionalistit pohtivat, minkälainen maa on Venäjän jälkeen.

Regionalistinen liike ei ole selkeästi rajattu poliittinen yhteenliittymä, vaan se yhdistää erilaisia aatesuuntia ja alueita edustavia ajettelijoita: liberaaleja ja konservatiiveja, multikulturalisteja ja nationalisteja. Regionalismi ei ole kuitenkaan ainoastaan poliittinen suuntaus, vaan se ilmenee myös pyrkimyksenä korostaa alueiden paikallisen kulttuurin omaleimaisuutta. Etenkin Venäjän suomalais-ugrilaisissa tasavalloissa vaikuttava etnofuturistinen liike sekä venäläisten alueiden etnografiset ryhmät voidaan myös nähdä kulttuurisen regionalismin ilmentyminä. Regionalismia on siis eritasoista: kulttuurista, taloudellista, poliittista.

Venäjän alueita Königsbergistä Vladivostokiin yhdistävät monet samat ongelmat: surkea tieverkosto, rapistuva infrastruktuuri, puolikuollut talouselämä, köyhyys ja korruptio. Venäjän imperiumi on luhistumassa käsiin, ja Venäjällä on käynnissä henkinen pako romahtavasta imperiumista. Tämä hajoamisprosessi pakottaa monikansallisen valtakunnan kansat miettimään uudelleen alueiden ja keskusvallan suhdetta. Moskovaan keskitetty valtiovalta kohtelee alueita kuin siirtomaita. Regionalistien mukaan Venäjän kansojen — mukaan lukien venäläisten — ainoa pelastus on kasvaa imperiumin alamaisista itsenäisiksi poliittisiksi subjekteiksi, oman elämänsä herroiksi.

***

Venäläisen regionalismin “grand old man”, petroskoilainen toimittaja Vadim Štepa, toteaa, että imperialistinen “vallan vertikaali” on hallinnut Venäjänmaata jo viisi vuosisataa; ainoat lyhyet hetket, jolloin aito federalismi olisi kenties ollut mahdollista toteuttaa, olivat helmikuun vallankumouksen jälkeen ja Boris Jeltsinin valtakauden alussa. Ensiksimainittu tilaisuus loppui lyhyeen bolševikkien kaapattua vallan, ja viimeksimainittu loppui, kun Jeltsin keskitti vallan uudestaan Kremliin ja syöksi maan veriseen siirtomaasotaan Pohjois-Kaukasiassa, joka jatkuu yhä edelleen.

Štepa on monasti tuonut esille yhdysvaltalaisen liittovaltiomallin, jossa sekä osavaltioilla että kaupungeilla on todella vahva itsehallinnollinen asema, eräänlaisena federalismin ihanteena. Hän on ehdottanut Venäjälle uutta liittovaltiosopimusta, joka perustuisi alueiden tasavertaisuuteen ja niiden asukkaiden vapaissa vaaleissa ilmaisemaan tahtoon. Nykyisessä tilanteessa, missä alueelliset poliittiset puolueet on maassa kielletty, alueiden poliittinen diskurssi on täysin jäässä. Alueiden kasvava tyytymättömyys keskusvallan toimintaan ei pääse kanavoitumaan vallitsevan poliittisen järjestelmän puitteissa.

Historiasta muistamme, että Venäjän valtakunta ei syntynyt tasavertoisten subjektien välisellä sopimuksella, kuten Amerikan Yhdysvallat tai Euroopan unioni, vaan Moskovan ruhtinaiden valloitussotien kautta. Keskusvallan pyrkimys estää alueiden väliset horisontaaliset suhteet ilmenee konkreettisesti muun muassa siinä, miten hankalaa on edelleen matkustaa Venäjän yhdestä kaupungista toiseen ilman junan tai lentokoneen vaihtoa Moskovassa. Tiedotusvälineet keskittyvät oman alueen ja Moskovan tapahtumiin; muiden alueiden tapahtumista kerrotaan hyvin vähän. Štepa korostaa, miten tärkeää olisi luoda moninapainen, horisontaalisesti verkostoitunut federaatio.

***

Vadim Štepa arvostelee Venäjän demokraattista oppositiota ennen kaikkea siitä, että se on edelleen lukkiutunut imperialistiseen ajatusmaailmaan ja pitää kiinni Moskovan asemasta korkeimman valtiovallan keskuksena. Demokraattisella oppositiolla ei ole esittää selkeää mallia uuden Venäjän valtiollisesta rakenteesta; se puhuu vain “toisesta Venäjästä”, joka ei tarkoita juuri muuta kuin “Venäjä ilman Putinia”. Oppositio ei ole pohtinut federalismin merkitystä Venäjän valtiollisessa järjestelmässä. Sen tärkein huolenaihe tuntuu olevan, kenen käsissä keskusvallan tulisi olla.

Jekaterinburgilainen politologi Fjodor Krašeninnikov toteaa, että Venäjällä ei ole avointa poliittista toimintaa: nykyregiimin vastaisella oppositiolla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon, kun taas virkakoneisto ja liike-elämä pelkäävät asemansa puolesta ja eivät siksi uskalla asettua keskushallintoa ja sen alueellisia edustajia vastaan. Alueiden eliittien kasvava tyytymättömyys maan nykytilanteeseen on kuitenkin ilmiselvää; Krašeninnikov on vakuuttunut siitä, että keskusvallan otteen heiketessä tuo tyytymättömyys ilmenee avoimesti.

Me emme voi tietää, minkälainen Venäjä on 20 vuoden kuluttua, Krašeninnikov toteaa. Selvää on kuitenkin se, että Venäjän valtiojärjestelmä ja sen hallitsijat ovat vaihtuneet. Monet Venäjän alueet elävät jo nyt aivan omaa tahtiaan. Krašeninnikov ennustaa, että 20 vuoden kuluttua Venäjän imperiumi on lopullisesti romahtanut. Vaihtoehtoja hän näkee kolme: Jeltsinin 1990-luvun alussa ehdottaman liittovaltion laajennettu malli; käytännössä itsenäisistä valtioista koostuva konfederaatio; tai valtakunnan jakaantuminen useiksi erillisiksi ja keskenään kilpaileviksi itsenäisiksi valtioiksi.

***

Erityisen mielenkiintoinen on moskovalaisten regionalistien näkemys siitä, minkälainen Venäjän valtiojärjestelmän tulisi olla. Venäjän kansallis-demokraattisen liiton (NDA) perustajajäsen Ilja Lazarenko on ehdottanut Moskovan tasavallan perustamista nykyisen Moskovan kaupungin ja Moskovan oblastin pohjalle. Moskovan on myös päästävä irti asemastaan imperiumin pääkaupunkina; NDA on esittänyt, että Venäjän pääkaupunki siirretään pois Moskovasta. Vain tällä tavalla Moskovasta voi tulla tasavertainen Venäjän federaation subjekti muiden alueiden rinnalla.

Lazarenkon mukaan Venäjä on syvän systeemisen kriisin partaalla. Kehitys johtaa hyvin suurella todennäköisyydellä maan nykyisen valtiojärjestelmän romahtamiseen, jota Lazarenkon mielestä ei ole mitään mieltä yrittää estää; pyrkimys tulisi sen sijaan olla pelkästään pehmentää laskua. Hän muistuttaa, että keskusvallan ja alueiden suhteita ei tällä hetkellä ole selkeästi määritelty laissa. Nykyinen federaatio on epäsymmetrinen, Stalinin ajan perua oleva tilkkutäkki, jossa alueiden status ei ole tasavertainen.

NDA:n keskeisenä vaatimuksena on ollut venäläisten “etnisten” tasavaltojen muodostaminen. Tulee huomata, että venäläiset muodostavat noin 80 prosenttia Venäjän federaation koko väestöstä. NDA:n näkemyksen mukaan venäläinen kansa on kautta Venäjän imperiumin historian ollut eriarvoisessa asemassa, ja Kremlin kulloisetkin hallitsijat ovat pakottaneet venäläiset kantamaan vastuuta Suuren ja Mahtavan Venäjänmaan yhtenäisyydestä ja valloitussodista. Imperiumin “herraskansan” asema estää venäläisiä kehittämästä omaa paikallisidentiteettiään, puhumattakaan taloudellisesta ja poliittisesta itsehallinnosta.

NDA:n toinen puheenjohtaja Aleksei Širopajev toteaa, että venäläisten mentaliteetti on edelleen pääosin imperialistinen. Tätä uskoa venäläisen kansan suurvalta-asemaan murentaa kuitenkin välttämättömyys tunnustaa Ukrainan uusi asema omana itsenäisenä valtiona. Ukrainassa kuten myös Georgiassa ja Moldovassa tarina Suuresta Isänmaallisesta Sodasta on menettänyt merkityksensä monikansallista suurvaltaa yhteen sitovana myyttinä. Širopajevin mukaan venäläisen kansan on korkea aika sanoutua irti keskusvallan sille sanelemasta imperiumin taakasta ja roolista taantumuksen myrkyn levittäjänä ja löytää oma historiansa, omat sankarinsa.

Kysymykseen, ovatko nationalismi ja demokratia sovitettavissa yhteen, Fjodor Krašeninnikov vastaa, että eurooppalaisella valistuneella liberaalilla nationalismilla tulisi olla keskeinen asema venäläisessä aatemaailmassa. Venäläistä nationalismia on kauan myrkyttänyt autoritarismiin ja totalitarismiin usein sortuva imperialistinen sovinismi. Venäläisen nationalismin pitää sanoutua irti suurvalta-ajattelusta, lännen vastaisuudesta, keskiaikaisesta obskurantismista ja ortodoksifundamentalismista, Krašeninnikov julistaa. Venäläisten täytyy oppia rakastamaan itseään ja omaa kansakuntaansa.

***

Karjalainen kansatieteen tutkija Aleksei Konkka otti esille Venäjän ortodoksikirkon — “FSB:n hengellisen osaston” — roolin Moskovan keskusvallan ideologisena pilarina. Venäjän historiassa virallinen oikeauskoisuus palveli aivan alusta lähtien keskusvallan pyrkimystä asettaa ylhäältä annettu yhtenäiskulttuuri paikalliskulttuurin yläpuolelle Moskovasta johdetun imperiumin valtaamilla alueilla. Ajatus Moskovasta “kolmantena Roomana” on edelleen Venäjän ortodoksikirkkoa ja autoritaarista keskusvaltaa toisiinsa sitova dogma.

Pyrkimyksissään palauttaa Itä-Preussin perinteitä königsbergiläinen historioitsija Oleg Savvin on törmännyt toiseen imperialistisen keskusvallan kvasiuskonnolliseen myyttiin: Suuren Isänmaallisen Sodan kulttiin. Pelkät ehdotukset neuvostoliittolaisten paikannimien vaihtamisesta alueen alkuperäisiin, historiallisiin paikannimiin saa vastaansa neuvostoisänmaan pyhää muistoa vaalivien “kaliningradilaisten” protestiaallon. Königsbergissä tyytymättömyys keskusvaltaa kohtaan ilmenee ennen kaikkea vaatimuksina taloudellisesta autonomiasta. Savvinin mukaan Königsberg on tällä hetkellä Moskovan euraasialaisen tulliunionin panttivanki.

Taloudellisesti vahva Tatarstan on aina ollut yksi federalismin lippulaivoista Venäjällä. Tatarstan kieltäytyi allekirjoittamasta Jeltsinin ehdottamaa vuoden 1992 liittovaltiosopimusta ja julistautui sen sijaan Venäjän federaation kanssa liittoutuneeksi suvereeniksi valtioksi. Tataarit ovat edelleen Venäjän lukumäärältään toiseksi suurin kansa. Kazanilaisen historioitsijan Mark Šiškinin mukaan kansallisuuskysymys on edelleen ratkaisematta Tatarstanissa. 1990-luvun kaltainen kansallisuuskysymykseen kietoutunut ideologinen retoriikka on kuitenkin palaamassa pinnalle.

***

Pisimmälle alueellisen itsehallinnon vaatimuksissa menee pietarilainen regionalisti Daniil Kotsjubinski, joka ei kaihda käyttämästä sanaa separatismi selittäessään näkemyksiään. Kotsjubinskin mielestä Venäjä ei tarvitse minkäänlaista federaatiota, vaan hän puhuu tarpeesta siirtyä “Venäjän jälkeiseen” aikaan, imperialistisesta postimperialistiseen aikakauteen. Hän näkee “moskoviittien” imperiumin vapaan yhteiskunnan esteenä, mutta esittää samalla kysymyksen, viekö regionalismi kehitystä kohti liberaalia demokratiaa vai toisenlaisen autoritarismin suuntaan.

Kotsjubinski tekee huomion, että Venäjän läntisillä alueilla — Karjalassa, Pietarissa ja Königsbergissä — regionalismi on poliittisempaa ja selvästi Moskovan keskusvallan vastaista, kun taas Siperiassa ja Venäjän Kaukoidässä regionalistisen liikkeen prioriteetit ovat ennen kaikkea taloudellisia ja kulttuurisia. Hän muistuttaa, että Pietari on osa länsieurooppalaista, Itämeren kulttuuripiiriä. Kotsjubinski hakee moskovalaisesta keskusvallasta riippumatonta pietarilaista identiteettiä kaupungin “perustajaa” Pietari Suurta edeltävästä historiasta eräänlaisena antiteesinä imperialistiselle myytille.

Kotsjubinski korostaa, että regionalismi ei ole etnokraattinen, kansallisuuksien erillisyyttä vahvistava aatesuunta, vaan kansalaisyhteiskunnan yhteisille intresseille perustuva hanke. Ihmiset eivät halua olla imperiumin toisen luokan kansalaisia, vaan isäntiä omalla maallaan, hän summaa. Keskusvallan heikentyminen johtaa väistämättä separatististen mielialojen vahvistumiseen. Pohjois-Kaukasia — “Venäjän Algeria” — on katalysaattori, joka voi saada aikaan samanlaisen dominoefektin kuin Baltian maat Neuvostoliiton romahtaessa, Kotsjubinski ennustaa.

Sairaalloinen suhtautuminen Pohjois-Kaukasiaan ja sen asukkaisiin on Venäjän poliittisessa kentässä ja koko yhteiskunnassa ehkä selkein osoitus siitä, miten sekava maan valtiollinen rakenne on. Suurin osa kansalaisista näyttää jo käytännössä hyväksyneen sen tosiseikan, että Pohjois-Kaukasia ei ole enää samanlainen osa Venäjän federaatiota kuin vaikkapa Komin tasavalta tai Krasnojarskin aluepiiri. Pohjoiskaukasialaisia pidetään venäläisissä kaupungeissa usein maahanmuuttajina; Pohjois-Kaukasiassa käytävään sotaan suhtaudutaan kuin Afganistanin miehitykseen.

***

Keskeisin kysymys tällä hetkellä keskuksen ja alueiden välisissä suhteissa on verotulojen jakaminen. Moskovan keskusvalta on ottanut haltuunsa taloudellisen vallan myös alueilla: Putinia lähellä olevat liikemiehet vaikuttavat vahvasti paikallispolitiikassa muun muassa nimittämällä omia miehiä hallintokoneiston avainpaikoille. Regionalistien retoriikassa näitä keskusvallan emissaareja nimitetään usein varangeiksi; alueilla on yleinen ymmärrys, että keskusvalta ja sen paikalliset edustajat ovat loisia ja varkaita. Siksi kansalaiset pyrkivät järjestämään elämänsä valtiovallasta irrallaan.

Moskovan keskusvalta pyrkii selittämään Venäjän kulttuurin tyhjän päälle rakennettuna (“ex nihile”) ilmiönä, mikä on tyypillinen piirre kolonialististen miehitysvaltojen suhtautumisessa alistettuihin alueisiin. Regionalistit kokevat tämän imperialistisen identiteetin ylhäältä saneltuna ja keinotekoisena. Keskusvalta propagoi ortodoksisen kirkon tuella imperialistisia hankkeita ja aatteita: Venäjä maailmanmahtina, perinteisiä perhearvoja puolustavana “kolmantena Roomana”, Suuren Isänmaallisen Sodan voittajana.

Meillä lännessä nyky-Venäjää tarkastellaan yleensä ikään kuin se olisi jo täysin integroitunut kansainvälisesti, ennen kaikkea taloudellisten suhteiden kautta. Näin on hyväksytty nykyregiimin peruspremissi Venäjästä “normaalina” kansainvälisen yhteisön jäsenenä. Yhä enemmän on kuitenkin merkkejä siitä, että Venäjä pakenee Euroopasta ja eurooppalaisesta arvomaailmasta. Samaan aikaan Venäjän läntisillä alueilla regionalistit puhuvat suurvenäläisen identiteetin sijaan eurooppalaisesta identiteetistä. Tämä hajonta kertoo siitä, että Venäjän identiteetti on edelleen yhtä avoin kysymys kuin 1990-luvulla Neuvostoliiton hajottua.

***

Siperialainen regionalisti Viktor Korb näkee, että Venäjän keskitetty valtarakennelma pysyy pystyssä ennen kaikkea siksi, että imperialistinen myytti on sulautunut hyvin syvälle venäläisten kollektiiviseen tajuntaan. Tämä on myös pääasiallinen syy, miksi Neuvostoliiton romahdettua demokratia ei ottanut juurta Venäjällä, vaan 1990-luvulla tapahtui venäläisten “itsekolonisaatio”. Korb korostaa, että imperialistinen mentaliteetti ei katoa ilman autonomista kansalaisyhteiskuntaa ja kansalaisten itseorganisoitumista. Ilman kansalaisyhteiskuntaa imperiumin hajotessakin syntyy vain useita autoritaarisia vertikaaleja, hän varoittaa.

Maaliskuussa 2013 Venäjän regionalistit allekirjoittivat “Federalistien kongressin manifestin”, joka esitti uuden liittovaltiosopimuksen laatimista. Manifestin mukaan uuden liittovaltion subjektit olisivat tasavertoisia tasavaltoja, joilla olisi vapaa oikeus astua ulos federaatiosta. Alueellisten puolueiden salliminen takaisi sen, että alueparlamentit edustaisivat kansalaisten todellisia intressejä. Liittovaltion presidentillä olisi samankaltainen symbolinen asema kuin Euroopan unionin presidentillä.

Regionalistit ovat yhtä mieltä siitä, että niin kauan, kun Venäjän valtiorakenne säilyy imperialistisena, mistään aidosta federaatiosta ei voi olla puhettakaan. Alueiden valtaoikeuksia voidaan kasvattaa vain ja ainoastaan vastoin imperiumin virkavallan tahtoa. Daniil Kotsjubinski muistutti 1990-luvun demokraattien historiallisesta virheestä, kun perestroikaa ei seurannut imperiumin purkaminen, vaan päähuomio oli kysymyksessä korkeimmasta hallitusvallasta. Tekeekö Putinin vastainen oppositio nyt saman virheen?

Kerkko Paananen

Kirjoitus on julkaistu Karjalan Kuvalehden syyskuun 2013 numerossa.


Comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: